Huomenet.

Innostuin Nanakon mallin mukaisesti kokeilemaan tällaista ruokavaliota, joka yhdistettynä lihaskuntoharjoitteluun, voisi saada aikaan lihaksia (näkyville siis). Muokkailin tuota hiukan itselleni sopivammaksi, mutta pääpiirteissään kopion suoraan ja julmasti toisten protskukyttäysvaivaa hyväkseni käyttäen. Eilinen ruokapäiväkirja näytti siis tältä:

~4 dl mehukeittoa (sitä oikeaa) 200 kcal
~2 omenaa 80 kcal
~yhteensä päivän aikana 8 dl maitoa 200 kcal
~päivän aikana 4.5 dl jogurttia 280 kcal
~2 kanamunaa ja yksi valkuainen 170 kcal
~leipä juustolla 140 kcal
~lautasellinen valkosipuliperuna-liha-paistosta + kurkku-tomaattisekoitus (noin) 400 kcal

yhteensä päivän kalorit 1470. Eli alle puolentoista tonnin mennään ja tuosta pitää vielä miinustaa lihaskunto. Onhan se outoa syödä noin paljon, ja ehkä hiukan ahdistavaakin, mutta mietin asiaa järjen kannalta. Onko miun mitään järkeä näännyttää itseäni ihmiseksi, joka ei kuitenkaan täysin vastaa miun kauneusihanteita? Osittain haluaisin olla kyllä se keijukainen, jonka lapaluut paistaa housun vyötärönauhan alta, mutta ainakin tällä hetkellä hiukan maskuliinisen näköinen look viehättää enemmän. Ja sitten josjakun pääsen Australiaan, niin miettikää miten hienoilta kiinteytyneet käsivarret, joissa on selkeästi erotettavissa vähän lihasta, näyttää rusketuksen ja toppien kaverina.

Siitä Australiasta ehkä sitten. Tässä vaiheessa voitte ehkä yrittää juosta karkuun miun hehkutusta, jos ette kestä innokkaita ihmisiä :) Mutta siis oon miettinyt, että uskallanko lähteä, en uskalla, lähden, en... jo melko pitkään, mutta pari viikkoa sitten päätin että perhana, mitä hävittävää miulla on. Suunnittelin eri vaihtoehtoja päässäni ja päädyin siihen tulokseen, että ehkä kaikkein turvallisinta - jos nyt niin voi sanoa - on käydä koulut Suomessa loppuun ja sitten valmistumisen jälkeen hakea au pairiksi. Olen valmistumisvuotenani kaksikymppinen, joten oikeastaan miulla on muutama vuosi aikaa, ennen kuin korkeakouluihin hakeneet kaverit edes valmistuu, vaikkei noin ehkä pitäisikään vertailla.

Ja sitten voinkin yrittää hattutemppua ja etsiä itselleni töitä Ausseista. Mikäli pidän maasta vielä siinä vaiheessa, mutta uskoisin, että mikään ei voi pyyhkiä pois rakkautta kenguruihin ja niihin maisemiin ja ihmisten asenteeseen. Ellei sitten Australia ole seuraava Japani :( Josta tulikin mieleen, että miun kaverin piti lähteä sinne (Japaniin) tässä parin viikon päästä, mutta katsoo nyt, miten siinä käy.

Oon selaillut täällä australiahenkisiä blogeja monet kerrat läpi ja yritän nyt laimentaa tätä intoa hiukan, että pärjään vielä 2.5 vuotta Suomessa.

... Jos sen ajattelee 30 kuukautena, niin ei herranen aika... Joo terve, mie lähen syömään.