torstai 3. maaliskuuta 2011

Tänään näyttää paremmalta. Ateriasuunnitelmassa tölkillinen ananasrenkaita sekä jo mursuttu iso aamupala, joka oli pakko syödä. Sillä pilvi on terve nuori, jolla on hyvä itsetunto, eikä syömisongelmista enää tietoakaan.

Voi äiti.

Tänäänkin teen luultavasti kaikkea muuta kuin mitä pitäisi, koulukirjat pölyttyy laatikossa ja sitten pureskellaan kynnet ja sormenpään iho vereslihalle kirjoituksissa, kun ei osaa mitään.

Tekstitaidon alustavista 4, 5, 3 ja voisiko joku ystävällisesti kertoa, mikä helkkari tuo kolmonen on. Mie en koskaan oo saanut kolmosta, niin että valitsinpa taas hyvän sauman siihen.

Valivali angstangst. Olisi pitänyt lukea, olisi pitänyt keskittyä ja olisi pitänyt kai syödä.

Ja toisaalta, mitä väliä. Amikseenhan mie olen hakemassa, tai siis hain jo. Kyllä vaan, pilvestä, viisi vuotta syömisen kanssa vammailleesta kermaperseestä on tulossa kokki. Suorastaan sekopäisen liikuttavaa.

Keskiviikko oli ihan jees häröpallomafiassa. Istuttiin loppuaika kaikki saman pöydän ympärillä. Lateksiase, Echi, Cooper, Metsuri, Prinsessa, Einstein, Kissapoika, Kole, Ex-pj, Kettuneiti ja mie. Hassuinta tässä on se, etten tunne ketään noista kunnolla, eikä kukaan niistä tiedä, että miulla on syömishäiriö. Tai että olen ollut jonkinlainen lääkenarkkari. Tai että miä yritin itsemurhaa joskus yhdeksännen luokan aikana.

Ei ne tiedä miusta mitään. Ja silti mie pystyn nauramaan niiden kanssa. Vaikka toisaalta, miehän olen pilvi. Ei miulla ole mitään syytä olla nauramatta, sillä miun elämä on täydellistä.

Ahaha.

//P.S. Situation dirty, dirty, dirty, dirty -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti